Genuina - kissala

Taloutemme tarina on ollut varsin vaihteleva. Vuosikausia olemme reissanneet milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla Suomessa ja sen ulkopuolella. Seitsemän vuoden matkalaukkuelämän jälkeen asetuimme lopultakin aloilleen Suomen Turkuun. Löysimme ihanan, tunnelmallisen kodin, johon mahtuvat niin perheen kaksi- kuin nelijalkaisetkin, ja riemua riittää!

koti

 

Minä, Nonna, kuvittelin aina olevani koiraihminen, kunnes Felis tuli taloon. Vuosien varrella olen todennut olevani luonteeltani hyvin paljon kissojeni kaltainen: mukavuudenhaluinen, rauhaa rakastava, siisteyttä arvostava koti-ihminen, joka elämän perusasioiden ollessa kunnossa on osaansa täysin tyytyväinen. Vuosien takainen haaveeni puurakenteisesta kodista lukuisten lemmikkien elävöittämänä on nykypäivää. Kotimaata äidinkielineen on kieltämättä matkalaukkuvuosinani ollut ikävä, ja nyt olenkin nauttinut leppoisasta arkielämästä molemmat jalat tukevasti maassa –Suomen maassa!

Siippani, Kari, tuli koirineen mukaan kuvioihin reilu vuosikymmen sitten. Kaikki maailman koirat tuntuvat aistivan Karista huokuvan koirahenkisyyden, ja toisinaan pilailenkin Karin olleen koira edellisessä elämässään...  Burmassa lienee koiramaisuutta kylliksi, sen verran sujuvasti on Kari elämään kissojen kera sopeutunut. Kun koirasta aika jätti, oli puhetta uuden hankkimisesta sitten kun meillä olisi oma piha. Kun oma piha olisi lopultakin tullut ajankohtaiseksi, olin varsin yllättynyt Karin ratkaisuun; piha sai jäädä mutta uuteen kotiin hankittiin kissa!

 

Kissat ovat meille ennen kaikkea rakkaita perheenjäseniä. Kissan tehtävänä on nauttia elämästä, ja meillä siihen paneudutaan oikein tositoimin! Kun "normaalin" kahden kissan kriittinen raja oli ylitetty, neljännen ja viidennenkin kissan tulo talouteen tapahtui melko huomaamatta. Nyt lienee kuitenkin aika havahtua ja ymmärtää, ettei kaikkia valloittavia kissoja voi ottaa omakseen. Kenties on tullut aika antaa tilaa uusille aktiiviharrastajille ja keskittyä elämässään vaihtelun vuoksi muihinkin haasteisiin kuin burmakissakasvatukseen.

Kuin huomaamatta, tajuan Genuina-lähtökohdista syntyneen jo yksitoista pentuetta, yhteensä 45 pikkuburmaa. Näistä yksi, seitsenvuotias haaveitteni lila naaras, ja toinen, parivuotias kilpparikaunotar, ilahduttavat arkeamme tänäkin päivänä.

 

Itse pääasiaan, kissoihimme, pääset tututumaan tarkemmin seuraamalla alla olevia linkkejä. Talouteemme kuuluu tällä hetkellä viisi burmaa; ensimmäinen oma kasvattimme, lila Genuina Parcca Africanus, ruskeakilpikonna Australian tuontinaaraamme Aurora Paint Mia Star, punainen kastraattipoika, Demonian Ron Weasley,  sininen Saksan tuontinaaras, Abraxa Ava von Wistano sekä burmista pahnan pohjimmaisena Sagan suklaakilppari tytöntyllerö, Genuina Humming Harlequin. Lisäksi meitä viihdyttää uusin tulokkaamme kissapopulaatioon: Ranskan tuontityttelimme, Chic the Cats Love, joka onkin bombay eikä burma!

 

Tytöt ikkunalla nauttimassa kevään tuoksuista.

Vuosikausien jahkailun jälkeen lopultakin rakensimme kissoillemme mökille ulkoilutarhan!

Aluksi kissat vikuivat ja vikisivät tarhan portilla pyrkien ulos ja "valjasvapauteen", mutta jo kolmantena ulkoilupäivänä erityisesti Sagaa oli haastavaa maanitella ulos tarhastaan!

Pihapiirin västäräkki poikasineen järjestivät kissoille varsinaisia näytöksiä; aluksi erittäin pidättyväisesti kaukaa kissojen touhuja katsellen mutta loppujen lopuksi suorastaan röyhkeästi tarhan päällä suuntaan jos toiseenkin tepastellen, kissojen tapittaessa omaa "National Geographicsiaan" kuin lumoutuneina!

 

1